Eräitä huomioita

Sain viime kesänä valmiiksi filosofian graduni Richard Stallmanin kritiikin yhteiskuntafilosofisesta taustasta.

Stallmanhan ei ole filosofi sanan akateemisessa merkityksessä, enkä nimittäisi häntä muutenkaan sillä nimikkeellä. Stallman tuo teksteissään esiin filosofisia teemoja ja moraalikysymyksiä. Ne ovat kuitenkin pikemminkin poliittisia esseitä kuin huolellisesti pohtivia filosofisia tutkielmia. Stallmanin ajatusten taustalla on kuitenkin filosofisia sitoumuksia, jotka kiinnittävät hänet muun muassa liberalismin traditioon. Näitä kytköksiä olen työssäni tutkinut. Vaikka jotkut pitävät Stallmania kommunitaristina, en liittäisi häntä tähän traditioon hänen vahvan liberalistisen ihmiskuvansa takia, vaikka yhteisö sinällään näytteleekin hänen ajattelussaan tärkeää roolia. Päädyn lokeroimaan Stallmanin lopulta digitaaliseksi anarkistiksi.

Olen tavannut tämän myyttisen hahmon kolme kertaa. Kiinnostavin oli ensimmäinen tapaaminen: Stallman oli kaatunut Vaasassa jäisellä lentokentällä ja katkaissut kätensä. Pidimme hänelle Teren kanssa seuraa kun ambulanssi kuljetti hänet Helsinkiin leikattavaksi. Myöhemmin Tere ehdotti Stallmanin filosofiaa graduni aiheeksi ja ystävällisesti myös ohjasi sen.

Gradun tiivistelmä:

Richard Stallmanin tekijänoikeuskritiikin yhteiskuntafilosofinen analyysi

Käsittelen työssäni Richard Stallmanin vapaiden ohjelmistojen filosofiaa ja siihen sisältyvää tekijänoikeuskritiikkiä. Analyysin taustana ovat tekijänoikeuden perustasta esitetyt teoriat ja liberalistinen yhteiskuntafilosofia sekä kommunitaristien siihen kohdistama kritiikki.Tekijänoikeuden oikeutusta koskevat kolme keskeistä teoriaa ovat työteoria, persoonallisuusteoria ja utilitaristinen teoria. John Locken luonnonoikeusfilosofiaan nojaavassa työteoriassa katsotaan, että jostakin resurssista tulee tekijänsä omaisuutta, kun siihen sekoittuu tekijän työpanos. Persoonallisuusteoria perustuu Immanuel Kantin ja G. W. F. Hegelin näkemykseen omaisuudesta osana henkilön persoonallisuutta, jonka vapautta on suojattava. Utilitaristinen teoria katsoo tekijänoikeuden olevan perusteltua siihen liittyvän kannustimen vuoksi: enemmän teoksia syntyy, mikäli niiden tekijöille annetaan teokseen erityinen yksinoikeus.

Stallman kyseenalaistaa tietokoneohjelmiin saatavan tekijänoikeuden oikeutuksen viittaamalla käyttäjien oikeuksiin. Stallmanin mukaan tietokoneohjelman käyttäjälle kuuluvat neljä vapautta: 1) vapaus käyttää ohjelmaa rajoituksetta, 2) vapaus muuttaa ohjelmaa tarpeiden mukaan, 3) vapaus levittää ohjelmaa muille, 4) vapaus parannella ohjelmaa ja jakaa se muiden kanssa. Näitä vapauksia Stallman perustelee viittaamalla yhteisöön. Hän ottaa moraalifilosofiseksi lähtökohdaksi vasta­vuoroisuuden periaatteen, jonka mukaan yhteisön jäsenten tulee auttaa toinen toisiaan esimerkiksi jakamalla tietokoneohjelmia. Tekijänoikeuden asettamat rajoitukset ovat esteitä tämäntyyppiselle solidaarisuudelle ja yhteisössä sekä yhteiskunnassa vallitsevalle avunannon ilmapiirille.

Yhteiskuntafilosofiselta perusluonteeltaan Stallmanin filosofia edustaa liberalismia. Väite käyttäjien yksilöllisistä oikeuksista perustuu liberalistiseen ihmiskuvaan. Se on myös universalistinen: Stallman pitää käyttäjien oikeuksia joko luonnollisina oikeuksina tai ihmisoikeuksina. Toisaalta teoriassa on keskeisellä sijalla ajatus yhteisön eheydestä ja yhteisöllisen hyvän edistämisestä, mikä tuo siihen kommunitaristisia piirteitä. Toteuttamalla ohjelmistojen vapauden elämäntapaa yhteisö toteuttaa tietynlaista hyvän elämän politiikkaa. Teoriaa ei kuitenkaan voi kokonaisuudessaan pitää kommunitaristisena siihen sisältyvän vahvan universalismin vuoksi. Vapautta korostavan luon­teensa ja negatiivisen omaisuuskäsityksensä vuoksi osuvampi luonnehdinta Stallmanin filosofialle on digitaalinen anarkismi.

Ruotsalaisen tiedostonjakopalvelu Pirate Bayn ylläpitäjiä syytetään avunannosta tekijänoikeusrikokseen ja tekijänoikeusrikoksen valmistelusta. Syyttäjän mielestä Pirate Bayn mainosmyynnistä kertyneet 1 200 000 kruunua (n. 130 000 euroa) osoittavat ansiotarkoitusta. Tätä summaa vaaditaan myöskin menetettäväksi valtiolle rikoshyötynä. Lisäksi asiaan liittyy tietenkin asianomistajien eli mediayhtiöiden korvausvaatimuksia.

Ruotsin Piraattipuolueen puheenjohtaja Rick Falkvinge pitää syytettä poliittisena ajojahtina:

- I grunden är det här en politisk process. När åtalet är över ska vi se till att berörda parter får känna de politiska konsekvenserna av det här rättsövergreppet. Det är bara de svenska väljarna som i slutändan kan bestämma hur långt jakten på fildelarna ska gå, säger Falkvinge.

Lisää aiheesta: UNT, SvD, IDG, NyTeknik.

Sibeliuksen kuolemasta tuli kuluneeksi juuri 50 vuotta. Sen kunniaksi Kemppinen moittii tekijänoikeuden suoja-aikoja:

Tekijänoikeuden suoja-ajan jatkaminen vanhan 50 vuoden sijasta 70 vuoteen tekijän kuolinvuodesta oli virhe. Tietokoneohjelmissa ja koulu- ja oppimateriaalissa se on naurettava. Tosiasiassa kustantajan valvonnassa tehdyissä tietosanakirjoissa ja hakuteoksissa se on yleisön edun vastaista.

[...] Ajattelisin että tässä maailman vaiheessa Sibeliuksen musiikin leviäminen laajalle olisi se tärkein asia. Mahdolliset harmit – esimerkiksi teosten huono sovittaminen – ei tunnu kovin dramaattiselta.

Kemppinen edustaa mielestäni tässä fiksua, maltillista tekijänoikeuskantaa: hyväksyttäköön tekijän erityisoikeudet, mutta pidetään jotain rotia siinä, kuinka pitkälle ne ulottuvat. Minusta edellisen sukupolven tekosista palkitseminen olisi voinut jäädä historiaan säätyjen erioikeuksien tultua kumotuksi. Tekijänoikeuksien haltijoilla (jotka eivät siis läheskään aina ole teosten tekijöitä) on ymmärrettävä halu pitää kiinni tulonlähteistään, mutta ei välttämättä mitään kunnollisia perusteluja sille, miksi tekijä tarvitsee kannustimekseen suoja-ajan, jonka kesto on kaksi ihmisikää. Minusta suoja-aika voitaisiin ensi vaiheessa lyhentää tekijän elämän mittaiseksi. Tai jos jotain marginaalia halutaan, elämä + 10 vuotta.

Toinen vaihtoehto on edistää vapaita teoksia. Kemppinen ehdottaa perustettavaksi rahastoa, joka tukisi vapaiden teosten tekemistä. Kannatan!

Ehdotan että perustaisin kotisivun, johon halukkaat voisivat maksaa vapaaehtoisesti vähäisiä summia vapaan musiikin ja muiden tekijänoikeussuojansa menettäneiden teosten käyttämisestä. Todellisuudessa haluaisin ohjata varat yliopiston kirjastolle, mutta siinä on ylivoimaisia juridisia ongelmia.

Perustettaisiin Teostosta riippumaton rahasto, joka sitten tukisi lähinnä vähälevikkisten ääni- ja kuvatallenteiden valmistamista ja levittämistä suoraan tekijöille osoitettavalla rahalla. Myös voitaisiin tukea pipejä ja pöpejä.

Siemenrahaa tosin tarvittaisiin.

Korjaus: Toisin kuin alla väitän, kyseessä ei olekaan Finreactor. Ratkaisu on siitä huolimatta kiintoisa, koska kyse on kuitenkin suunnilleen samasta asiasta.

**********

Helsingin hovioikeus on näemmä toukokuun lopussa ratkaissut ensimmäisen Finreactor-vyyhtiin kuuluvan valituksen. Kyseessä oli jutun vantaalainen sivuhaara. Hovioikeus on ottanut kantaa muutamaan pariin kysymykseen.

Ansiotarkoitus. Kiintoisaa on, että hovioikeus katsoi, ettei tekijöillä ole ollut ansiotarkoitusta. Jotkut käräjäoikeudethan ovat pitäneet ansiona sitä, että kymmenien musiikki- ja elokuvatiedostojen kokoelmalla on taloudellista arvoa vaihdon välineenä. Tässä asiassa Vantaan käräjäoikeus oli ollut eri mieltä, tosin varsin erikoisilla perusteilla, sillä se viittaa ansiotarkoitusta määritellessään Lex Karpelan perusteluihin. Lex Karpelahan ei ollut tuolloin voimassa, joten argumentti nojaa omituisesti lainsäätäjän tulevaisuuden sanomisiin. Siis näin käräjäoikeus perusteli:

Tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 49 luvun 1 §:n (1010/1995) mukaan tekijänoikeusrikos edellyttää tekijänoikeuden loukkaamista ansiotarkoituksessa. Lain esitöissä (HE 94/1993) ei ansiotarkoitusta suoraan määritellä, mutta yhtenä esimerkkinä ansiotarkoituksen puuttumisesta esitöissä mainitaan se, että tekijänoikeuden loukkauksen suhde ansioiden hankintaan on epäselvä. Rikoslain 49 luvun 1 §:ää on 1.1.2006 lukien muutettu siten, että pykälän 3 momentin mukaan tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla tapahtunut tekijänoikeuden loukkaus ei edellytä ansiotarkoitusta. Tämän lain esitöissä (HE 28/2004) todetaan seuraavaa: “Perustellusti voidaan sanoa, että tekijänoikeudella tai lähioikeuksilla suojattujen aineistojen laiton yleisön saataviin saattaminen tietoverkoissa tapahtuu tällä hetkellä täysin ilman ansiotarkoitusta eli taloudellisen edun saamista. Aineistoa saatetaan laittomasti yleisön saataviin esimerkiksi siinä tarkoituksessa, että toiminnalla aiheutetaan haittaa aineistolla kauppaa tekeville yrityksille tai hankitaan ilmaisten aineistojen kautta hyötyä itselle tai muille. Tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkistöön kuuluva ansiotarkoitus ei tällöin täyty ja loukkaava teko jää rankaisematta.” A on menettelyllään hyödyttänyt sekä itseään että muita siten, että hän on tarjoamalla muiden käyttöön aineistoa ilmaiseksi saanut itselleen vastaavaa hyötyä muiden aineistoja kopioimalla. Tätä ei voida pitää ansiotarkoituksessa tehtynä toimintana. Korkeimman oikeuden tapauksessa 1999:115 tekijän katsottiin toimineen ansiotarkoituksessa muun muassa, koska hän oli saanut ohjelman käyttäjiltä rahasuorituksia, mitä tässä ei ole tapahtunut. A:n ei siten ole katsottava toimineen ansiotarkoituksessa eikä hän menettelyllään ole syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen.

Hovioikeudenkin mukaan siis kyseessä oli vain tekijänoikeusrikkomus.

Hyvitysvaatimus. Käräjäoikeus oli alentanut hyvityssumman puoleen. Hovioikeus tiputti sen yhteen kolmasosaan.

Aikanaan Turun hovioikeudessa ratkaistaan jutun päähaaraa koskeva valitus. Odotan sitä mielenkiinnolla.

Kai Kimppa näkyy väittelevän lauantaina Turussa otsikolla “Problems with the Justification of Intellectual Property Rights in Relation to Software and Other Digitally Distributable Media”. Väitös kuuluu tietojärjestelmätieteen alaan ja Kimppa on aiemmin suorittanut VTM-tutkinnon. Kimpan lähtökohdat näyttävät olevan varsin stallmanilaiset.

Immateriaalioikeudet kriisissä digiajalla

Perinteisten immateriaalioikeuksien perusteena ovat omistusoikeus ja velvollisuudet immateriaalisen eli aineettoman tuotteen tekijää kohtaan. VTM Kai Kimpan väitöstyössä osoitetaan, että erityisesti tekijänoikeuden ja patentin oikeutuksen perusteleminen perinteisellä tavalla on hyvin ongelmallista. Väitöstyön näkökulma tietotekniikkaan on pääosin filosofis-juridinen.

Immateriaalioikeuksien kuten tekijänoikeuksien ja patentin oikeuttaminen ei digitaalisella ajalla ole helppoa. Informaation digitalisoituminen muuttaa sen levittämisen luonnetta merkittävästi. Kun informaatio aiemmin tallennettiin analogisessa muodossa - tekstinä paperille tai vaikkapa kohoumina levyille - nyt se tallennetaan yhä enenevästi bitteinä, mediariippumattomasti. Informaation kopiointi on helppoa ja tapahtuu lähes ilman kustannuksia.

Kimpan väitöskirja osoittaa, että omistusoikeus tai velvollisuus immateriaalisen tuotteen tekijää kohtaan ovat riittämättömiä syitä immateriaalioikeuksien perusteeksi. Omistusoikeus perustuu resurssien rajallisuuteen, minkä digitalisaatio on käytännössä poistanut. Immateriaalioikeudet myös rajoittavat materiaalista omistusoikeutta, joka on klassisesti nähty perusoikeudeksi. Velvollisuus immateriaalisen tuotteen tekijää kohtaan taas on yksipuolinen argumentti, sillä sen esittäjät eivät tyypillisesti ota huomioon immateriaalisen tuotteen käyttäjiä kohtaan olevia velvoitteita.

Kimppa osoittaa myös yhteisön hyvän immateriaalioikeuksien perusteena kyseenalaiseksi. Työssä käydään yksityiskohtaisesti läpi tyypillisimmin esitetyt perusteet yhteisön hyvän vuoksi myönnettävien immateriaalioikeuksien puolesta ja todetaan niiden olevan heikolla pohjalla, sillä niiden tarpeellisuuden todistustaakka jää niitä kannattavalle osapuolelle.

Työssä pohditaan myös historiallista näkökulmaa. Kimppa toteaa lähes kaikkien yhteiskuntien rikkoneen toistensa immateriaalioikeuksia oman teollistumisensa aikana. Jostain syystä tämä oikeus ei yllä parhaillaan teollistuviin maihin asti. Nyt teollistuvat maat kuitenkin tyypillisesti rikkovat kansainvälisiä immateriaalioikeuksia joko jäämällä sopimusten ulkopuolelle tai olemalla räikeästi välittämättä niistä.

Liian pitkä ja vahva suoja

Immateriaalioikeuksien nykyiset suoja-ajat eivät Kimpan mukaan voi olla mielekkäitä, mikäli niiden tavoitteena on edistää tiedon leviämistä ja edelleenkehittämistä yhteiskunnassa. Tekijänoikeudet säilyvät yleensä 70 vuotta tekijän kuolemasta ja patentin suoja-aika on 20 vuotta. Ohjelmistojen tyypillinen käyttöikä on alle kymmenen vuotta ja muunkin median tuotosta valtaosa tehdään ensimmäisien muutaman vuoden aikana.

Myöskään inhimillisesti katsoen ei erityisesti tekijänoikeutta voida perustella. Tekijänoikeus sulkee pois vapaan käytön ja varsinkin edelleen kehittämisen käytännössä kaikkeen yksilön eliniän aikana tuotettuun immateriaaliseen. Ohjelmistojen kohdalla jo 20 vuottakin on liian pitkä aika tuotteen edelleenkehittämistä varten sen vapauduttua edes patenttisuojan alta puhumattakaan tekijänoikeudella suojatuista ohjelmistoista. Näistä syistä johtuen valtava määrä luovaa työtä jää tekemättä ja pyörää keksitään yhä uudestaan ja uudestaan.

Vaihtoehtoja nykyisille immateriaalioikeuksille

Vaihtoehtona nykykäytännölle Kai Kimpan työssä tarjotaan vapaan ja avoimen lähdekoodin kehityksestä tuttua GNU GPL tai Creative Commonsin lanseeraamaa Attribution-ShareAlike lisenssiä lähtökohdaksi, jolla kaikki immateriaalinen tulisi julkistaa. Erityinen suoja tulisi immateriaalisille töille antaa vain poikkeustapauksissa - silloin kun voidaan selvästi perustella suojan tarpeellisuus. Tällöinkin suojan tulisi olla nykyistä ajallisesti merkittävästi lyhyempi ja vahvuudeltaan selvästi heikompi.

En pääse seuraamaan, sillä olen menossa erään keskisuuren puolueen puoluekokoukseen.