Eräitä huomioita

Korjaus: Toisin kuin alla väitän, kyseessä ei olekaan Finreactor. Ratkaisu on siitä huolimatta kiintoisa, koska kyse on kuitenkin suunnilleen samasta asiasta.

**********

Helsingin hovioikeus on näemmä toukokuun lopussa ratkaissut ensimmäisen Finreactor-vyyhtiin kuuluvan valituksen. Kyseessä oli jutun vantaalainen sivuhaara. Hovioikeus on ottanut kantaa muutamaan pariin kysymykseen.

Ansiotarkoitus. Kiintoisaa on, että hovioikeus katsoi, ettei tekijöillä ole ollut ansiotarkoitusta. Jotkut käräjäoikeudethan ovat pitäneet ansiona sitä, että kymmenien musiikki- ja elokuvatiedostojen kokoelmalla on taloudellista arvoa vaihdon välineenä. Tässä asiassa Vantaan käräjäoikeus oli ollut eri mieltä, tosin varsin erikoisilla perusteilla, sillä se viittaa ansiotarkoitusta määritellessään Lex Karpelan perusteluihin. Lex Karpelahan ei ollut tuolloin voimassa, joten argumentti nojaa omituisesti lainsäätäjän tulevaisuuden sanomisiin. Siis näin käräjäoikeus perusteli:

Tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 49 luvun 1 §:n (1010/1995) mukaan tekijänoikeusrikos edellyttää tekijänoikeuden loukkaamista ansiotarkoituksessa. Lain esitöissä (HE 94/1993) ei ansiotarkoitusta suoraan määritellä, mutta yhtenä esimerkkinä ansiotarkoituksen puuttumisesta esitöissä mainitaan se, että tekijänoikeuden loukkauksen suhde ansioiden hankintaan on epäselvä. Rikoslain 49 luvun 1 §:ää on 1.1.2006 lukien muutettu siten, että pykälän 3 momentin mukaan tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla tapahtunut tekijänoikeuden loukkaus ei edellytä ansiotarkoitusta. Tämän lain esitöissä (HE 28/2004) todetaan seuraavaa: “Perustellusti voidaan sanoa, että tekijänoikeudella tai lähioikeuksilla suojattujen aineistojen laiton yleisön saataviin saattaminen tietoverkoissa tapahtuu tällä hetkellä täysin ilman ansiotarkoitusta eli taloudellisen edun saamista. Aineistoa saatetaan laittomasti yleisön saataviin esimerkiksi siinä tarkoituksessa, että toiminnalla aiheutetaan haittaa aineistolla kauppaa tekeville yrityksille tai hankitaan ilmaisten aineistojen kautta hyötyä itselle tai muille. Tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkistöön kuuluva ansiotarkoitus ei tällöin täyty ja loukkaava teko jää rankaisematta.” A on menettelyllään hyödyttänyt sekä itseään että muita siten, että hän on tarjoamalla muiden käyttöön aineistoa ilmaiseksi saanut itselleen vastaavaa hyötyä muiden aineistoja kopioimalla. Tätä ei voida pitää ansiotarkoituksessa tehtynä toimintana. Korkeimman oikeuden tapauksessa 1999:115 tekijän katsottiin toimineen ansiotarkoituksessa muun muassa, koska hän oli saanut ohjelman käyttäjiltä rahasuorituksia, mitä tässä ei ole tapahtunut. A:n ei siten ole katsottava toimineen ansiotarkoituksessa eikä hän menettelyllään ole syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen.

Hovioikeudenkin mukaan siis kyseessä oli vain tekijänoikeusrikkomus.

Hyvitysvaatimus. Käräjäoikeus oli alentanut hyvityssumman puoleen. Hovioikeus tiputti sen yhteen kolmasosaan.

Aikanaan Turun hovioikeudessa ratkaistaan jutun päähaaraa koskeva valitus. Odotan sitä mielenkiinnolla.

Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat tehneet kauniin lyhytdokumentin sananvapaudesta. Haastateltavina Jukka Mallinen (Suomen PEN), Kimmo Kangas (Etelä-Suomen Sanomalehtiyhdistys) ja Matti Paloheimo (Valtion elokuvatarkastamo). Toistamisen arvoinen on Effin Tapani Tarvaiselta otettu sitaatti:

Sananvapaus on kenties tärkein kaikista ihmisoikeuksista, sillä ilman sananvapautta ihmiset eivät saisi tietoa muistakaan ihmisoikeusloukkauksista.

(Tästä ovat eri mieltä ihmisoikeusteoreetikot, joiden mukaan ihmisoikeuksia ei nimenomaan voi asettaa tärkeysjärjestykseen, sillä ne ovat jakamattomia. Ainakaan Euroopassa. Yhdysvallat first amendmentteineen onkin sitten eri asia, niin kuin aina.)

Sivulta löytyy myös muita katsomisen arvoisia videoita, mm. Tapio Laakson haastattelu.

Kaikki kohisevat valtionsyyttäjä Mika Illmanin ehdotuksesta tehdä keskustelupalstojen moderointi pakolliseksi. Illmanhan sanoi:

- Olisi paikallaan harkita, pitäisikö laissa velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä pitämään riittävä määrä keskustelun valvojia. Nämä valvoisivat keskustelua ja blokkaisivat pois lainvastaiset viestit. Valvojan puuttuminen tai olennainen tehtävien laiminlyönti voitaisiin määrätä rangaistavaksi, vaikka sakkoihin, Illman pohtii.

Tämähän ei olisi sensuuria, tämä olisi vapaaehtoista moderointia. Samoin kuin valtion tekemät nettisivustojen estolistat eivät ole pakollisia vaan operaattorit käyttävät niitä ihan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. (Ihanko tosiaan?)

Tämähän on ihan ymmärrettävä näkökulma syyttäjälle. Lisätään ennakollista rikosten torjuntaa niin kukaan ei tule loukatuksi. Langetetaan “päätoimittajille” vastuu niin pitävät huolen, ettei palstalla puhuta pahasti. Ja eihän ihmisistä saa puhua pahasti. Mutta kun koko ajan puhutaan, nimittäin työpaikoilla, kaduilla, baareissa, kouluissa, koirapuistossa ja nykyisin siis myös Internetissä. Illman ym. näkevät netin tiedotusvälineenä: että keskustelupalstat ovat jonkinlaisia kansan hesareita, joilla pitäisi olla päätoimittajat ja toimituskunta vastaamassa sanomisista. Mutta ne eivät ole tiedotusvälineitä, vaan keskustelun välineitä. Ihmisten välisen keskustelun mediumi on vain vaihtunut ja keskustelun piiri laajentunut. Illman haluaisi suojella ihmisiä kunnianloukkauksilta, ehkä rasistiselta puheelta ja jumalanpilkaltakin. Kunnianloukkauksen kriminalisoinnissa on ideana, että juuri tietyn väitteen julkisuus tekee siitä pahan: ajatella saat, mutta et lausua ääneen, sillä kohde voisi pahoittaa mielensä. Nyt kun netti on laajentanut ihmisten välisen viestinnän mahdollisuuksia ja sivuvaikutuksena tehnyt viestinnästä julkista, pitäisikö asiaa ajatella uudestaan?

On ainakin kaksi mahdollista tulevaisuutta: 1) Latistetaan netti julkisena tilana tekemällä keskustelupalstojen ylläpito mahdottomaksi muille kuin kaupallisille toimijoille ja samalla turvataan asiallinen käyttäytyminen. 2) Tunnustetaan se tosiasia, että ei netti ole tiedotusväline vaan ihmisten julkinen tila. Siirtymävaiheessa jokunen kuronen ja vanhanen pahoittaa mielensä kunnes vihdoin ihmiset tajuavat, että nettielämääkin koskevat tietyt moraalin perussäännöt. Tähän opitaan parissa vuosikymmenessä. (Nettipessimisti Hubert Dreyfus kiistänee.).

(Monia hyviä puheenvuoroja aiheesta: Kari Haakana, Kemppinen, Janne Jalkanen, Björklund jne.)

Hesari kirjoittaa:

Turkulainen järjestysmies setvi nujakkaa pesäpallomailalla

Turkulaisen ravintolan järjestyksenvalvoja selvitteli sunnuntaina aamuyöllä sattunutta nujakkaa poikkeuksellisen järein asein.

Poliisin mukaan yksitoista nuorta miestä tappeli Yliopistonkadulla sijaitsevan ravintolan edustalla. Nujakkaan osallistui myös järjestysmies, joka oli varustautunut peräti pesäpallomailalla. Sillä hän humautteli porukassa, kertoo poliisi.

Vartijoiden väkivallasta kuulee tarinoita jatkuvasti. Osasta niistä tulee julkisuuteen myös todisteita, kuten syksyisestä Kontulan tapauksesta (kuva). Olen itse kuullut tarinoita ja lisää löytää netistä. Tässä yksi, tässä toinen.

Vartijoiden tehtävänähän on pitää yllä järjestystä. Ei kuitenkaan millä keinolla tahansa. Vartijoiden oikeudet väkivaltaan ovat jo lähtökohtaisesti rajoitetummat kuin poliisin ja lain mukaan niiden käytön on aina oltava suhteessa tarpeeseen. Vain sellaista keinoa voi käyttää, mikä on välttämätöntä. Vaikea kuvitella tapausta, jossa lyöminen tai potkiminen olisi tarpeen vartijan tehtävien hoitamiseksi. Silti tällaisesta kuulee jatkuvasti. Kaikki tarinat eivät voi olla liioiteltuja tai keksittyjä.

Näissä tilanteissa alan järjestöt rientävät oitis huomauttamaan, että kyse on yksittäisestä ylilyönnistä ja että oikeasti kaikki on kunnossa. Securitas vakuuttelee, että väkivallan vastaista asenneilmapiiriä on luotu ja vain firman omia aseita saa käyttää. Kuitenkin kun yksittäisiä ylilyöntejä on jatkuvasti, jotain taitaa olla pahasti pielessä.

Vartijaksi pääsyyn ei tarvita monivuotisia korkeakouluopintoja vaan pelkkä lyhyt kurssi. Jos edellytykset eivät ole tämän kummemmat, vartijaksi päätyy varmasti aika monta wannabe-ramboa, jotka eivät ole sisäistäneet väkivallan käytön rajoja tai perusoikeuksia.