Eräitä huomioita

Ei ehkä voi sanoa, että kansalaisvaikuttaminen on siirtynyt verkkoon, mutta voinee väittää, että vaikuttamisen piiri on laajentunut kattamaan netin asukit. Epäpoliittisiksi luullut nörtit ottavat aktiivisesti kantaa tekijänoikeuteen, digitaalisen viihteen kuluttajien oikeuksiin ja yksityisyyden suojan kapenemiseen. Uusin konflikti tällä saralla pyörii uusien DVD:n salausmenetelmien ympärillä.

Toimittaja Hannu Purola haastatteli minua tähän aihetta käsittelevään juttuun, joka ilmestyi Ilkassa tänään.

Netin aktivistit nousivat näyttävään kapinaan kontrollipyrkimyksiä vastaan

Hannu Purola / Ilkka

Internetin kansalaisaktivistien ja mediateollisuuden välinen nokittelu on johtanut kiistaan, joka näkyy myös tavalliselle netin käyttäjälle. Riita kopiosuojausavaimen julkaisusta on kärjistynyt virtuaalisodaksi.

Internetin käyttäjän on ollut viime viikkoina lähes mahdotonta välttyä törmäämästä outoon numerosarjaan. Kuvapalvelut täyttyvät numerosarjan sisältävistä kuvista, koodi tulee vastaan blogeissa ja sille on omistettu Internet-sivuja. Numerosarjaa painetaan t-paitoihin.

Koodi on hd-dvd- ja blue-ray-levyjen kopiosujauksen murtava avain. Kopiosuojaus onnistuttiin murtamaan heti sen jälkeen, kun siitä julkaistiin huhtikuussa uusi versio. Kun avain oli löydetty, se levisi hetkessä. Tästä suuttuneena mediateollisuus jyrähti tavallista ankarammin, ja avaimen levittäjiä uhataan lakituvalla. Suivaantunut aktivistien piiri on tehnyt asiasta sananvapauskysymyksen.

“Aito huoli”

Tutkija Niklas Vainio Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta sanoo, että avaimen levittämisen taustalla on aito huoli oikeuksista.

– Kyse on kansalaistottelemattomuudesta. Avaimella osoitetaan, kuinka absurdi on väite, ettei tuollaista numerosarjaa saisi levittää. Lisäksi teolla kritisoidaan teollisuuden laajenevia kontrollipyrkimyksiä.

Aiemman tutkimustiedon perusteella Vainio veikkaa, että aktiivit ovat korkeasti koulutettuja 20-35-vuotiaita miehiä länsimaista.

– Uskon, että kyse on nimenomaan kuluttajanoikeuksien, sananvapauden ja yksityisyyden suojan puolustamisesta. Nettiaktivistien keskuudessa näistä oikeuksista ollaan varsin kiinnostuneita.

Vainion mukaan mukana on myös halua provosoida ja kapinaakin, mutta epäkohtien esille nostaminen on kuitenkin tärkeämpää.

Kontrollipyrkimyksiä

Mediateollisuus yrittää suojauskeinoilla vähentää laitonta kopiointia, mutta suojaukset ovat aiheuttaneet ongelmia kuluttajien laillisille oikeuksille käyttää tuotetta. Kuluttaja-aktivistit ovat perinteisesti vihanneet kopiosuojauksia ja asiasta on käyty valtava vääntö musiikkiteollisuuden kanssa. Cd-levyjen kopiosuojaus onkin vähentynyt dramaattisesti.

Vainion mukaan mediateollisuudella on tahtoa laajempaankin kontrolliin, kuin kopioinnin estämiseen.

– Mediateollisuus on kehitellyt erilaisia verkon yli toimivia järjestelmiä, joilla valmistajat voivat seurata ja kontrolloida esimerkiksi musiikkikappaleiden käyttöä.

Vainion mukaan kamppailussa on kyse yleisesti kuluttajan oikeuksista ja yksityisyyden suojasta, ja nyt erityisesti sananvapaudesta.

Kenen netti?

Sananvapaudella perustellaan myös näyttävää strategisen sodankäynnin piirteitä saanutta virtuaalitaistelua. Avaimen levittäjät ottivat yhdeksi kanavakseen Digg.com-uutissivuston, joka on idealtaan käyttäjävetoinen.

Kun Digg.com alkoi poistaa avainta sivuiltaan, käyttäjät ottivat käytännössä palvelun panttivangikseen ja täyttivät etusivun koodilla. Käyttäjien mukaan Digg.com oli turhaan taipunut mediateollisuuden mahtikäskyille.

Lopulta Digg.comin perustajan ja nörttisankari Kevin Rosen oli taivuttava yhteisön paineen alla.

Samalla kun Internetin suurkuluttajat valtasivat yhtä kulttuurilleen merkittävimmistä kohteista, he joutuivat taisteluun myös sisällönsuojauksista vastaavan AACS:n kanssa. AACS hermostui koodin murtamisesta ja sen jakamisesta niin paljon, että on uhannut jäljittää kaikki koodin julkaisseet palvelut ja viedä lakitupaan. AACS:llä on jo ainakin puoli miljoonaa julkaisukanavaa haastettavanaan.

Suomessakin on juuri käräjöity vastaavasta tapauksesta.

– Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin kansalaistottelemattomuustempausta, jonka pyrkimyksenä oli herättää keskustelua dvd-levyjen css-suojauksesta, Vainio sanoo. Päätös asiassa tulee myöhemmin toukokuussa.

Miten menee Tietoyhteiskuntapuolueella (TYP) nyt kun vaalitkin on käyty (liberaalien listoilla)?

Piratpartietin perustaminen vuosi sitten oli oiva provokaatio, jollaisia deliberatiivinen demokratia tarvitsee. Piratpartietin edustaa jyrkkää immateriaalioikeus- ja yksityisyyslinjaa: immateriaalioikeudet on lakkautettava ja yksityisyyden suoja on turvattava. Reaalipoliitikko pitäisi kantoja liiankin jyrkkiä, mutta minusta ylilyövätkin kannanotot ovat tarpeen kun halutaan tuoda uusia asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ruotsin parlamenttivaaleissa Piratpartietilla ilmeisesti oli vaikutusta keskusteluun vertaisverkoista. Tulee mieleeni vihreät alkuaikoina.

Piratpartietin perustaminen innosti puolueen perustamiseen myös Lex Karpelasta närkästyneitä tekijänoikeusaktivisteja. Mutta kuinka kävikään: puolueesta ei tehty Piratpartietin Suomen jaostoa vaan laimea mikropuolue, jolla ei ole oikein edes linjaa. Tietoyhteiskuntapuolueen julkilausumien rivien välistä paistaa sen sijaan jonkinlainen olettama siitä, että huonojen tietoyhteiskuntapäätösten syy on päättäjien tietämättömyys asioista. Näin TYP esittelee itseään:

Puolueen lähtökohtana on avoin, entistä suoremman demokratian päätöksenteko jossa huomioidaan asiantuntijoita ja ajankohtaisia tutkimuksia. Haluamme kehittyä oikeudenmukaista kansalaislähtökohtaista yhteiskuntaa jossa valtapiirien vaikutusvalta vähenee paljaan tietämyksen ja kansalaislähtöisen päätöksenteon eduksi. (korostus lisätty)

Mutta lainvalmistelussahan kuullaan asiantuntijoita. Tosin sellaista ajankohtaista tutkimusta ei ole, joka osoittaisi, että tekijänoikeuden suoja-aikaa on lyhennettävä tai että sähköposteja ei tule vakoilla vaikka terroristit niin haluaisivat. Kriittisimmissä tietoyhteiskuntakysymyksissä ei ole kyse asiantuntijatiedosta vaan arvoista. Jos terrorismi punnitaan niin suureksi uhaksi, että sen johdosta yksityisyyden suojan on kärsittävä, ei tätä voi tutkimustiedolla kumota. Erityisen huolestuttava on ajatus “paljaasta tietämyksestä” jonka tulisi ohjata päätöksentekoa. Ajatus tiedon “paljaudesta” on luonnontieteen aiheuttama harhakuvitelma. Sikäli kuin paljas tieto on ylipäänsä mahdollista, yhteiskuntaa koskeva tieto ei sellaista ole, valitettavasti.

Tietysti kansanedustajien tiedoissa on parantamisen varaakin. TYP voisi toimia asiantuntijaorganisaationa, joka tuo esille uusia teemoja ja osallistuu keskusteluun. Mutta miten se silloin eroaa Effistä? Jotta TYPillä puolueena olisi merkitystä, pitäisi sillä olla muista poikkeava poliittinen linja. Mitä sitten sanoo TYPin puolueohjelma?

Puolueohjelman neljä pääteemaa ovat tietoyhteiskunta, avoimuus, perusoikeudet ja koulutus. Ohjelma toteaa avoimesti, että muihin teemoihin puolueella ei ole omaa kantaa.

Tietoyhteiskuntaa voinee pitää puolueen ydinteemana. Siitä sanotaan ohjelmassa kaikenlaista, mutta sellaista, mitä muut puolueet eivät sano? Kansalaisten osallistumismahdollisuuksista tuskin kukaan on eri mieltä. Sähköisten palveluiden edistäminen on jo Vanhanen ykkösen asiaa. Hiukan uutuutta on avointen järjestelmien vaatimisessa ja ohjelmistopatenttien vastustamisessa, mutta tämä on esimerkiksi vihreiden käytäntöä jo nyt. Edelleen puhutaan tietoyhteiskunnan ympäristöystävällisyydestä. Tämä on tietenkin tärkeä huomio, josta ei tarpeeksi puhuta (myöskään vihreissä!). Vaatimus jää kuitenkin vähän leijumaan ilmaan, sillä muuten ohjelmassa on varsin teknohenkinen sävy. Itse en pidä mitenkään selvyytenä, että pitkän tähtäimen kestävä tietoyhteiskunta on edes mahdollinen. Tietokoneiden valmistus on varsin tuhoisaa touhua. Samoin haluaisin nähdä, paljonko Internetin sähkönkulutus oikein onkaan.

Avoimuus. Puolue vaatii päätöksentekoon avoimuutta ja lupaa sitä omaan toimintaansa. Tämä ei ole mitenkään erityisen radikaalia. Uutta ja mielenkiintoista on se, että jäsenistö voi suoraan osallistua kantojen muovaamiseen. Suomalaisten puolueiden valmistelutyö ja päätöksenteko onkin varsin hierarkista. Monikin puolue voisi ottaa oppia esimerkiksi netin avoimista yhteisöistä, joissa avoimuus ja raja-aitojen kaataminen on johtanut yllättäviin keksintöihin (”innovaatioihin”) siksi, ettei osallistujajoukkoa ole ennalta rajattu esimerkiksi sen perusteella, kuka kuuluu piirijärjestön hallitukseen ja kuka ei.

Perusoikeudet. TYP moittii - aivan oikein - tietoyhteiskuntalainsäädäntöä perusoikeuksien liian vähäisestä huomioonottamisesta, mutta ei tämäkään mikään kovin uusi havainto ole. Perusoikeuksien puolustamista pidän tärkeänä tavoitteena, mutta loppujen lopuksi tavoite oikein konkretisoidu: lähinnä olisi vain oltava valistuneempia päättäjiä. Yksityisyyden suojaan liittyen voi havaita uusia, jyrkempiä vaatimuksia liittyen poliisivalvonnan vähentämiseen ja anonymittiin. Yhdysvalloissahan jotkut libertaarit vastustavat esimerkiksi henkilöllisyystodistuksen mukana kantamista.

Koulutus. Peruskoulutus, atk-taidot, innovaatio, työpaikat. Teemoja, joita kukaan ei vastusta ja jotka löytyvät jokaisesta puolueohjelmasta - sisältää tosin joitakin aitoja (joskaan ei ainutlaatuisia) linjauksia koulutuspolitiikan suunnasta. Vapaata opinto-oikeutta puolustetaan ja tekstissä voi ehkä jopa nähdä pieniä askelia opiskelijan perustulon suuntaan.

Jos tietoyhteiskuntapuolueessa on jotain lupaavaa, se liittyy lähinnä perusoikeusteemaan, koska informaatiokansalaisen perusoikeuksia mikään puolue ei erityisesti korosta. Puolueen ydinteema on mitään sanomaton eivätkä muutkaan teemat oikein kanna. Missä ovat radikaalit vaatimukset ilmaisesta nettiyhteydestä, analyysit informaatioyhteiskunnan tuotantotavan muutoksesta ja pohdinnat työn luonteen muuttumisesta? Ja ennen kaikkea: miksi ohjelmassa ei ole sanaakaan alkuperäisestä ärsytyksenaiheesta, tekijänoikeuksista? Missä ovat vaatimukset tekijänoikeuden reformista ja elämäpatenttien kiellosta? Immateriaalireformin suhteen kannattaa toivonsa panna pikemminkin Piraattiliittoon.

Mikropuolueen potentiaali on siinä, että se voi tuoda keskusteluun radikaaleja avauksia, sillä sen ei tarvitse olla huolissaan hallituspaikoista eikä kannatusprosentista. Sen sijaan että esittää vaimeita toiveita, pitäisi esittää teräviä vaatimuksia, joille nauretaan - niin kuin vihreille aikoinaan.