Julkisessa tilassa julkisen tilan säännöt
Kaikki kohisevat valtionsyyttäjä Mika Illmanin ehdotuksesta tehdä keskustelupalstojen moderointi pakolliseksi. Illmanhan sanoi:
- Olisi paikallaan harkita, pitäisikö laissa velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä pitämään riittävä määrä keskustelun valvojia. Nämä valvoisivat keskustelua ja blokkaisivat pois lainvastaiset viestit. Valvojan puuttuminen tai olennainen tehtävien laiminlyönti voitaisiin määrätä rangaistavaksi, vaikka sakkoihin, Illman pohtii.
Tämähän ei olisi sensuuria, tämä olisi vapaaehtoista moderointia. Samoin kuin valtion tekemät nettisivustojen estolistat eivät ole pakollisia vaan operaattorit käyttävät niitä ihan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. (Ihanko tosiaan?)
Tämähän on ihan ymmärrettävä näkökulma syyttäjälle. Lisätään ennakollista rikosten torjuntaa niin kukaan ei tule loukatuksi. Langetetaan “päätoimittajille” vastuu niin pitävät huolen, ettei palstalla puhuta pahasti. Ja eihän ihmisistä saa puhua pahasti. Mutta kun koko ajan puhutaan, nimittäin työpaikoilla, kaduilla, baareissa, kouluissa, koirapuistossa ja nykyisin siis myös Internetissä. Illman ym. näkevät netin tiedotusvälineenä: että keskustelupalstat ovat jonkinlaisia kansan hesareita, joilla pitäisi olla päätoimittajat ja toimituskunta vastaamassa sanomisista. Mutta ne eivät ole tiedotusvälineitä, vaan keskustelun välineitä. Ihmisten välisen keskustelun mediumi on vain vaihtunut ja keskustelun piiri laajentunut. Illman haluaisi suojella ihmisiä kunnianloukkauksilta, ehkä rasistiselta puheelta ja jumalanpilkaltakin. Kunnianloukkauksen kriminalisoinnissa on ideana, että juuri tietyn väitteen julkisuus tekee siitä pahan: ajatella saat, mutta et lausua ääneen, sillä kohde voisi pahoittaa mielensä. Nyt kun netti on laajentanut ihmisten välisen viestinnän mahdollisuuksia ja sivuvaikutuksena tehnyt viestinnästä julkista, pitäisikö asiaa ajatella uudestaan?
On ainakin kaksi mahdollista tulevaisuutta: 1) Latistetaan netti julkisena tilana tekemällä keskustelupalstojen ylläpito mahdottomaksi muille kuin kaupallisille toimijoille ja samalla turvataan asiallinen käyttäytyminen. 2) Tunnustetaan se tosiasia, että ei netti ole tiedotusväline vaan ihmisten julkinen tila. Siirtymävaiheessa jokunen kuronen ja vanhanen pahoittaa mielensä kunnes vihdoin ihmiset tajuavat, että nettielämääkin koskevat tietyt moraalin perussäännöt. Tähän opitaan parissa vuosikymmenessä. (Nettipessimisti Hubert Dreyfus kiistänee.).
(Monia hyviä puheenvuoroja aiheesta: Kari Haakana, Kemppinen, Janne Jalkanen, Björklund jne.)
Operaattoreista nettipoliiseja?
Lienee jokin sosiaalipsykologinen selitys sille, miksi muuten ihan täysjärkiset ihmiset kadottavat suhteellisuudentajunsa kun aletaan puhua Internetin sääntelystä. Computer Sweden -lehden mukaan Ruotsin oikeusministeri Beatrice Ask ratkaisisi sääntelyn ongelmat siirtämällä lainsäädäntö- sekä tuomiovallan operaattoreille:
Vi måste ha någon typ av ordningsskapande på internet och det är väl det minst skadliga, att operatörerna själva bestämmer vad man får och inte får göra.
Siis: on vähiten haitallista, jos operaattorit itse päättävät, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Jos ministereistä jonkun, niin juuri oikeusministerin pitäisi huolehtia oikeusvaltion perusperiaatteista: 1) operaattorien toimintaa ohjaa selkeäsanainen, rajattu laki, 2) poliisi tutkii epäillyt rikokset, 3) tuomioistuin tuomitsee. Ask on muuten koulutukseltaan kauppatieteilijä, ei juristi.
Ruotsalaiset operaattorit ovat onneksi ilmoittaneet, etteivät he kaipaa poliisin ja tuomioistuimen tehtäviä itselleen.
