Eräitä huomioita

Kai Kimppa näkyy väittelevän lauantaina Turussa otsikolla “Problems with the Justification of Intellectual Property Rights in Relation to Software and Other Digitally Distributable Media”. Väitös kuuluu tietojärjestelmätieteen alaan ja Kimppa on aiemmin suorittanut VTM-tutkinnon. Kimpan lähtökohdat näyttävät olevan varsin stallmanilaiset.

Immateriaalioikeudet kriisissä digiajalla

Perinteisten immateriaalioikeuksien perusteena ovat omistusoikeus ja velvollisuudet immateriaalisen eli aineettoman tuotteen tekijää kohtaan. VTM Kai Kimpan väitöstyössä osoitetaan, että erityisesti tekijänoikeuden ja patentin oikeutuksen perusteleminen perinteisellä tavalla on hyvin ongelmallista. Väitöstyön näkökulma tietotekniikkaan on pääosin filosofis-juridinen.

Immateriaalioikeuksien kuten tekijänoikeuksien ja patentin oikeuttaminen ei digitaalisella ajalla ole helppoa. Informaation digitalisoituminen muuttaa sen levittämisen luonnetta merkittävästi. Kun informaatio aiemmin tallennettiin analogisessa muodossa - tekstinä paperille tai vaikkapa kohoumina levyille - nyt se tallennetaan yhä enenevästi bitteinä, mediariippumattomasti. Informaation kopiointi on helppoa ja tapahtuu lähes ilman kustannuksia.

Kimpan väitöskirja osoittaa, että omistusoikeus tai velvollisuus immateriaalisen tuotteen tekijää kohtaan ovat riittämättömiä syitä immateriaalioikeuksien perusteeksi. Omistusoikeus perustuu resurssien rajallisuuteen, minkä digitalisaatio on käytännössä poistanut. Immateriaalioikeudet myös rajoittavat materiaalista omistusoikeutta, joka on klassisesti nähty perusoikeudeksi. Velvollisuus immateriaalisen tuotteen tekijää kohtaan taas on yksipuolinen argumentti, sillä sen esittäjät eivät tyypillisesti ota huomioon immateriaalisen tuotteen käyttäjiä kohtaan olevia velvoitteita.

Kimppa osoittaa myös yhteisön hyvän immateriaalioikeuksien perusteena kyseenalaiseksi. Työssä käydään yksityiskohtaisesti läpi tyypillisimmin esitetyt perusteet yhteisön hyvän vuoksi myönnettävien immateriaalioikeuksien puolesta ja todetaan niiden olevan heikolla pohjalla, sillä niiden tarpeellisuuden todistustaakka jää niitä kannattavalle osapuolelle.

Työssä pohditaan myös historiallista näkökulmaa. Kimppa toteaa lähes kaikkien yhteiskuntien rikkoneen toistensa immateriaalioikeuksia oman teollistumisensa aikana. Jostain syystä tämä oikeus ei yllä parhaillaan teollistuviin maihin asti. Nyt teollistuvat maat kuitenkin tyypillisesti rikkovat kansainvälisiä immateriaalioikeuksia joko jäämällä sopimusten ulkopuolelle tai olemalla räikeästi välittämättä niistä.

Liian pitkä ja vahva suoja

Immateriaalioikeuksien nykyiset suoja-ajat eivät Kimpan mukaan voi olla mielekkäitä, mikäli niiden tavoitteena on edistää tiedon leviämistä ja edelleenkehittämistä yhteiskunnassa. Tekijänoikeudet säilyvät yleensä 70 vuotta tekijän kuolemasta ja patentin suoja-aika on 20 vuotta. Ohjelmistojen tyypillinen käyttöikä on alle kymmenen vuotta ja muunkin median tuotosta valtaosa tehdään ensimmäisien muutaman vuoden aikana.

Myöskään inhimillisesti katsoen ei erityisesti tekijänoikeutta voida perustella. Tekijänoikeus sulkee pois vapaan käytön ja varsinkin edelleen kehittämisen käytännössä kaikkeen yksilön eliniän aikana tuotettuun immateriaaliseen. Ohjelmistojen kohdalla jo 20 vuottakin on liian pitkä aika tuotteen edelleenkehittämistä varten sen vapauduttua edes patenttisuojan alta puhumattakaan tekijänoikeudella suojatuista ohjelmistoista. Näistä syistä johtuen valtava määrä luovaa työtä jää tekemättä ja pyörää keksitään yhä uudestaan ja uudestaan.

Vaihtoehtoja nykyisille immateriaalioikeuksille

Vaihtoehtona nykykäytännölle Kai Kimpan työssä tarjotaan vapaan ja avoimen lähdekoodin kehityksestä tuttua GNU GPL tai Creative Commonsin lanseeraamaa Attribution-ShareAlike lisenssiä lähtökohdaksi, jolla kaikki immateriaalinen tulisi julkistaa. Erityinen suoja tulisi immateriaalisille töille antaa vain poikkeustapauksissa - silloin kun voidaan selvästi perustella suojan tarpeellisuus. Tällöinkin suojan tulisi olla nykyistä ajallisesti merkittävästi lyhyempi ja vahvuudeltaan selvästi heikompi.

En pääse seuraamaan, sillä olen menossa erään keskisuuren puolueen puoluekokoukseen.

Miten menee Tietoyhteiskuntapuolueella (TYP) nyt kun vaalitkin on käyty (liberaalien listoilla)?

Piratpartietin perustaminen vuosi sitten oli oiva provokaatio, jollaisia deliberatiivinen demokratia tarvitsee. Piratpartietin edustaa jyrkkää immateriaalioikeus- ja yksityisyyslinjaa: immateriaalioikeudet on lakkautettava ja yksityisyyden suoja on turvattava. Reaalipoliitikko pitäisi kantoja liiankin jyrkkiä, mutta minusta ylilyövätkin kannanotot ovat tarpeen kun halutaan tuoda uusia asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ruotsin parlamenttivaaleissa Piratpartietilla ilmeisesti oli vaikutusta keskusteluun vertaisverkoista. Tulee mieleeni vihreät alkuaikoina.

Piratpartietin perustaminen innosti puolueen perustamiseen myös Lex Karpelasta närkästyneitä tekijänoikeusaktivisteja. Mutta kuinka kävikään: puolueesta ei tehty Piratpartietin Suomen jaostoa vaan laimea mikropuolue, jolla ei ole oikein edes linjaa. Tietoyhteiskuntapuolueen julkilausumien rivien välistä paistaa sen sijaan jonkinlainen olettama siitä, että huonojen tietoyhteiskuntapäätösten syy on päättäjien tietämättömyys asioista. Näin TYP esittelee itseään:

Puolueen lähtökohtana on avoin, entistä suoremman demokratian päätöksenteko jossa huomioidaan asiantuntijoita ja ajankohtaisia tutkimuksia. Haluamme kehittyä oikeudenmukaista kansalaislähtökohtaista yhteiskuntaa jossa valtapiirien vaikutusvalta vähenee paljaan tietämyksen ja kansalaislähtöisen päätöksenteon eduksi. (korostus lisätty)

Mutta lainvalmistelussahan kuullaan asiantuntijoita. Tosin sellaista ajankohtaista tutkimusta ei ole, joka osoittaisi, että tekijänoikeuden suoja-aikaa on lyhennettävä tai että sähköposteja ei tule vakoilla vaikka terroristit niin haluaisivat. Kriittisimmissä tietoyhteiskuntakysymyksissä ei ole kyse asiantuntijatiedosta vaan arvoista. Jos terrorismi punnitaan niin suureksi uhaksi, että sen johdosta yksityisyyden suojan on kärsittävä, ei tätä voi tutkimustiedolla kumota. Erityisen huolestuttava on ajatus “paljaasta tietämyksestä” jonka tulisi ohjata päätöksentekoa. Ajatus tiedon “paljaudesta” on luonnontieteen aiheuttama harhakuvitelma. Sikäli kuin paljas tieto on ylipäänsä mahdollista, yhteiskuntaa koskeva tieto ei sellaista ole, valitettavasti.

Tietysti kansanedustajien tiedoissa on parantamisen varaakin. TYP voisi toimia asiantuntijaorganisaationa, joka tuo esille uusia teemoja ja osallistuu keskusteluun. Mutta miten se silloin eroaa Effistä? Jotta TYPillä puolueena olisi merkitystä, pitäisi sillä olla muista poikkeava poliittinen linja. Mitä sitten sanoo TYPin puolueohjelma?

Puolueohjelman neljä pääteemaa ovat tietoyhteiskunta, avoimuus, perusoikeudet ja koulutus. Ohjelma toteaa avoimesti, että muihin teemoihin puolueella ei ole omaa kantaa.

Tietoyhteiskuntaa voinee pitää puolueen ydinteemana. Siitä sanotaan ohjelmassa kaikenlaista, mutta sellaista, mitä muut puolueet eivät sano? Kansalaisten osallistumismahdollisuuksista tuskin kukaan on eri mieltä. Sähköisten palveluiden edistäminen on jo Vanhanen ykkösen asiaa. Hiukan uutuutta on avointen järjestelmien vaatimisessa ja ohjelmistopatenttien vastustamisessa, mutta tämä on esimerkiksi vihreiden käytäntöä jo nyt. Edelleen puhutaan tietoyhteiskunnan ympäristöystävällisyydestä. Tämä on tietenkin tärkeä huomio, josta ei tarpeeksi puhuta (myöskään vihreissä!). Vaatimus jää kuitenkin vähän leijumaan ilmaan, sillä muuten ohjelmassa on varsin teknohenkinen sävy. Itse en pidä mitenkään selvyytenä, että pitkän tähtäimen kestävä tietoyhteiskunta on edes mahdollinen. Tietokoneiden valmistus on varsin tuhoisaa touhua. Samoin haluaisin nähdä, paljonko Internetin sähkönkulutus oikein onkaan.

Avoimuus. Puolue vaatii päätöksentekoon avoimuutta ja lupaa sitä omaan toimintaansa. Tämä ei ole mitenkään erityisen radikaalia. Uutta ja mielenkiintoista on se, että jäsenistö voi suoraan osallistua kantojen muovaamiseen. Suomalaisten puolueiden valmistelutyö ja päätöksenteko onkin varsin hierarkista. Monikin puolue voisi ottaa oppia esimerkiksi netin avoimista yhteisöistä, joissa avoimuus ja raja-aitojen kaataminen on johtanut yllättäviin keksintöihin (”innovaatioihin”) siksi, ettei osallistujajoukkoa ole ennalta rajattu esimerkiksi sen perusteella, kuka kuuluu piirijärjestön hallitukseen ja kuka ei.

Perusoikeudet. TYP moittii - aivan oikein - tietoyhteiskuntalainsäädäntöä perusoikeuksien liian vähäisestä huomioonottamisesta, mutta ei tämäkään mikään kovin uusi havainto ole. Perusoikeuksien puolustamista pidän tärkeänä tavoitteena, mutta loppujen lopuksi tavoite oikein konkretisoidu: lähinnä olisi vain oltava valistuneempia päättäjiä. Yksityisyyden suojaan liittyen voi havaita uusia, jyrkempiä vaatimuksia liittyen poliisivalvonnan vähentämiseen ja anonymittiin. Yhdysvalloissahan jotkut libertaarit vastustavat esimerkiksi henkilöllisyystodistuksen mukana kantamista.

Koulutus. Peruskoulutus, atk-taidot, innovaatio, työpaikat. Teemoja, joita kukaan ei vastusta ja jotka löytyvät jokaisesta puolueohjelmasta - sisältää tosin joitakin aitoja (joskaan ei ainutlaatuisia) linjauksia koulutuspolitiikan suunnasta. Vapaata opinto-oikeutta puolustetaan ja tekstissä voi ehkä jopa nähdä pieniä askelia opiskelijan perustulon suuntaan.

Jos tietoyhteiskuntapuolueessa on jotain lupaavaa, se liittyy lähinnä perusoikeusteemaan, koska informaatiokansalaisen perusoikeuksia mikään puolue ei erityisesti korosta. Puolueen ydinteema on mitään sanomaton eivätkä muutkaan teemat oikein kanna. Missä ovat radikaalit vaatimukset ilmaisesta nettiyhteydestä, analyysit informaatioyhteiskunnan tuotantotavan muutoksesta ja pohdinnat työn luonteen muuttumisesta? Ja ennen kaikkea: miksi ohjelmassa ei ole sanaakaan alkuperäisestä ärsytyksenaiheesta, tekijänoikeuksista? Missä ovat vaatimukset tekijänoikeuden reformista ja elämäpatenttien kiellosta? Immateriaalireformin suhteen kannattaa toivonsa panna pikemminkin Piraattiliittoon.

Mikropuolueen potentiaali on siinä, että se voi tuoda keskusteluun radikaaleja avauksia, sillä sen ei tarvitse olla huolissaan hallituspaikoista eikä kannatusprosentista. Sen sijaan että esittää vaimeita toiveita, pitäisi esittää teräviä vaatimuksia, joille nauretaan - niin kuin vihreille aikoinaan.