Asimov sähköisestä äänestyksestä
Luin Effin sähköpostilistalta Isaac Asimovin vuoden 1955 novellista nimeltään Franchise. Novellissa Asimov ennakoi äänestyksen tulevaisuudennäkymiä tietoyhteiskunnassa. Wikipedian mukaan:
In the future, the United States has converted to an “electronic democracy” where the computer Multivac selects a single person to answer a number of questions. Multivac will then use the answers and other data to determine what the results of an election would be, avoiding the need for an actual election to be held.
The story centers around Norman Muller, the man chosen as “Voter of the Year” in 2008. At first he is not sure he wants the responsibility of representing the entire electorate, worrying that the result will be unfavorable and he will be blamed. However, after voting he is very proud that the citizens of the United States had, through him, “exercised once again their free, untrammeled franchise” - a statement that is somewhat ironic as the citizens didn’t actually get to vote.
Tämähän osuu sopivasti kohdalleen, vuosiluvut ja kaikki.
Lue Effin tiedote sähköisen äänestämisen riskeistä.
Keskustella saa, jälkikäteen
Ex-ministeri Erkki Tuomioja kommentoi (31.7.) Vanhasen salailuintoa:
Se että vallankäyttäjät herkästi kokevat julkisuuden ja erilaisten - ja aivan erityisesti eriävien - mielipiteiden esittämisen haitalliseksi veneenkeikuttamiseksi ei ole uutta. Uutta on ehkä Vanhasen epädemokraattinen desentralismi. Kun vanha bolsevikkikäytäntö perustui demokraattiseen sentralismiin, jossa päätöksentekoa edeltävä keskustelu oli avointa ja vapaata (tosin vain teoriassa), mutta päätösten arvosteleminen kiellettyä, tuntuu Vanhasen oppi lähtevän siitä, että päätöksentekoa edeltävä keskustelu on pahasta, mutta päätösten arvostelu vapaata.
Reetta Meriläinen luonnehti Vanhasta osuvasti toimitusjohtajaksi. Hallitusten toiminta on muuttunut aiempaa enemmän hallitusohjelman pilkuntarkaksi toteuttamiseksi. Samalla hallitusohjelmat ovat muuttuneet pidemmiksi ja tarkemmiksi. Tämän näkee Valtioneuvoston sivuille kerätyistä ohjelmista. Svinhufvudin hallituksen ohjelma oli parisivuinen julistus. Paasikiven hallitus ei edes tehnyt ohjelmaa. 1960-luvulla ohjelmiin alkoi jo ilmestyä väliotsikoita, mutta kovin pitkiä tekstejä eivät nekään olleet. 1990-luvulla tahti alkoi kiihtyä (PC:n myötä?) ja viimeisimmässä ohjelmassa onkin sitten jo 80 sivua.
Tarkka hallitusohjelma tuo hallituksen toimintaan omalla tavallaan läpinäkyvyyttä ja ennustettavuutta, mutta ei se niin viisas paperi ole, etteikö politiikan sisällöstä olisi tarpeen hallituskauden aikana keskustellakin.
Eurooppalainen kansalliskokous
Saksa on lämmitellyt keskustelua EU:n perustuslaista puheenjohtajakaudellaan ja nyt Ranskan presidentinvaalien jälkeen siihen on tullut lisää vauhtia. Keskustellaan siitä, pitäisikö hyväksyä koko paketti vai vain alkuosa. Ideoidaan tapoja saada eurokurittomat ranskalaiset hyväksymään kritisoimansa sopimus. Sisältöä ei muutettaisi: poistettaisiin vain maininta lipusta ja tunnushymnistä (jotka on päätetty aiemmin jo epävirallisesti) ja EU-oikeuden etusijasta (joka sillä on muutenkin ollut jo vuodesta 1964). Eniten kansanvaltaa halveksuva kikka on sopimuksen nimen vaihtaminen perustuslaillisesta perussopimukseksi, ettei tarvittaisi kansanäänestyksiä.
Minäkin olin jo alkanut ajatella, että näiden kahden vaihtoehdon väliltä pitäisi valita. Joko toteutetaan alkuperäinen möhkälesopimus kaikkine kummallisuuksineen tai suppeampi minisopimus, joka sentään lisäisi unionin demokraattisuutta ja perusoikeuksien suojaa. Onneksi luin Attacin julistuksen
Kohti Euroopan unionin uutta oikeudellista perustaa: Attacin kymmenen periaatetta demokraattiselle sopimukselle. Attac listaa kymmenen periaatetta, joiden varaan EU:n uusi perussopimus pitäisi rakentaa. Ensimmäinen periaate on niin ilmeinen, että ihmettelen, miksi se on sivuutettu. Nimittäin prosessin demokraattisuus:
1. Demokraattisen prosessin aloittaminen
Jokainen uusi sopimus tulee valmistella ja hyväksyä demokraattisesti. Euroopan Attacit vastustavat jokaista yritystä elvyttää uudelleen vanha perustuslaillinen sopimus ja ehdottavat seuraavaa:
* Uuden sopimusehdotuksen valmistelu annettakoon tehtäväksi uudelle ja demokraattiselle lakia säätävälle kokoukselle, joka on kaikkien jäsenvaltioiden kansalaisten valitsema ja joka tekee yhteistyötä kansallisten parlamenttien kanssa.
* Tämän kokouksen on perustuttava sukupuolten väliselle tasa-arvolle (toisin kuin perustuslaillisen sopimuksen muotoillut konventti, jossa naisia oli 16 prosenttia), edustettava kaikkia yhteiskunnan osa-alueita ja sukupolvien välistä keskustelua.
* Jokainen uusi sopimus täytyy hyväksyttää kansanäänestyksellä jokaisessa jäsenvaltiossa. Kansanäänestyksen tulos on laskettava valtiokohtaisesti.
* Ratifiointikampanjoiden aikana eurooppalaisten instituutioiden ja jäsenvaltioiden on luotava sääntöjä, joilla varmistetaan vapaa keskustelu, joka ei riipu vallitsevista taloudellisista olosuhteista esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä ja jolle annetaan riittävästi aikaa.
Miten kukaan voi oikeastaan edes vastustaa ajatusta eurooppalaisten kansalliskokouksesta?
(Kuvituksena ja innoittajana Euroopan unionin lippu, jonka kaksitoista tähteä eivät kuulemma kuvaa jäsenvaltioiden määrää vaan “täydellisyyttä ja yhtenäisyyttä”. Oikeushenkilöt ovat kuin androidit: ei mitään tahattoman ironian tajua.)
