Eräitä huomioita

Uusin Journalisti (8.6.2007) kertoo Suomen journalistiliiton aikomuksesta laatia käytännönläheiset ohjeet kansalaisjournalisteille. Ohjeiden keskeisenä kohderyhmänä olisivat varmaankin bloggaajat, joskin jutussa ollaan huolissaan myös keskustelupalstoilla vallitsevasta loanheittokulttuurista (tapaus Kuronen).

Nyt kun elämme netin ja kansalaisjournalismin alkuaikoja, ohjeet ja keskustelu eettisistä normeista ovat paikallaan. On niitä tosin jo aiemminkin luonnosteltu: on CyberJournalistin bloggaajan eettinen koodisto ja Sediksen Bloggaavan kansalaisjournalistin ohjeet.

Jutun perusteella SJL vaikuttaa olevan kuitenkin kansalaisjournalismin suhteen hiukan hukassa. Tukilinja-lehden päätoimittaja Iris Tenhunen on huolissaan siitä, että “lähes koko kansa on ensimmäistä kertaa julkisessa joukkotiedotusvälineessä toimimassa ilman mitään ohjeita”.

“Julkisessa joukkotiedotusvälineessä”? “Ilman mitään ohjeita”? Onko SJL ottamassa roolin nettikansan valistajana, yläpuolisena ohjeiden antajana? Mistä se on saanut tähän valtakirjan? Entä missä mielessä Internet on julkinen joukkotiedotusväline? Eräs netin tärkeä ero perinteisiin tiedotusvälineisiin on kaksisuuntaisuus. Aiemmin tiedotusvälineet ovat olleet rajatun henkilöjoukon tuottamia yksisuuntaisia tiedotuksia yleisölle. Netti taasen on laajan, epämääräisen ja häilyvän joukon keskinäistä keskustelua (johon sisältyy myös riitoja, auktoriteettiuskoa ja yksisilmäisyyttä). Voiko sitä silloin enää kutsua joukkotiedotusvälineeksi? Voiko sitä silloin enää tarkastella esimerkiksi journalistiprofession näkökulmasta? Ja onko Suomen journalistiliitolla tällöin enää mitään tekemistä asian kanssa?

Kansalaisjournalistin käsite itsessään on hankala. Toisaalta käsitteeseen sisältyy ylväs demokratian kumu: journalismia, ja vieläpä kansalaisten itsensä tekemänä – mikä olisikaan sen demokraattisempaa. Toisaalta kuitenkin kansalainen joutuu journalistin lokeroon: olisi oltava tasapuolinen, huolellinen, lähde- ja valtakriittinen sekä kirjoitettava laadukkaasti. Bloggaajat ovat kuitenkin niin eri asemassa ja liikkeellä eri tarkoituksessa kuin ammattijournalistit, ettei tällaista vaatimusta ole järkevä asettaa. Kuten Rebecca Blood kirjoittaa, bloggaamisessa on kyse jostain muusta:

In my book I argue at length that weblogs are not a new form of journalism, and shouldn’t aspire to be so–I think we’re stronger (and more important and more interesting) as something different, and trying to fit us into a pre-existing mold, to my mind, misses the point.

For that reason, in thinking about ethics for weblogging, I discarded the journalistic standard of accuracy and fairness. That’s unrealistic, and not really in the spirit of what we’re doing. The standard I arrived at was transparency, and I derived each of guideline from that principle.

Ehkä kansalaisjournalistienkin ohjeita voisi alkaa kehitellä tästä lähtökohdasta. Bloggaajat eivät ole journalisteja, eikä journalistiliitto edusta heitä. Yläpuolinen norminantaja se ei voi olla, mutta koska journalistiliitossa on kuitenkin järeää asiantuntemusta sananvapaudesta ja julkisen viestinnän etiikasta, se olisi tällaiselle työlle oiva kätilö. Työssä olisi syytä olla hyvin edustettuna myös bloggaajien ääni. Lehtijutun mukaan journalistiliiton työryhmään voi tarjoutua ilmoittautumalla Iris Tenhuselle (iris.tenhunen at tukilinja.inet.fi).