Eräitä huomioita

Saksa on lämmitellyt keskustelua EU:n perustuslaista puheenjohtajakaudellaan ja nyt Ranskan presidentinvaalien jälkeen siihen on tullut lisää vauhtia. Keskustellaan siitä, pitäisikö hyväksyä koko paketti vai vain alkuosa. Ideoidaan tapoja saada eurokurittomat ranskalaiset hyväksymään kritisoimansa sopimus. Sisältöä ei muutettaisi: poistettaisiin vain maininta lipusta ja tunnushymnistä (jotka on päätetty aiemmin jo epävirallisesti) ja EU-oikeuden etusijasta (joka sillä on muutenkin ollut jo vuodesta 1964). Eniten kansanvaltaa halveksuva kikka on sopimuksen nimen vaihtaminen perustuslaillisesta perussopimukseksi, ettei tarvittaisi kansanäänestyksiä.

Minäkin olin jo alkanut ajatella, että näiden kahden vaihtoehdon väliltä pitäisi valita. Joko toteutetaan alkuperäinen möhkälesopimus kaikkine kummallisuuksineen tai suppeampi minisopimus, joka sentään lisäisi unionin demokraattisuutta ja perusoikeuksien suojaa. Onneksi luin Attacin julistuksen
Kohti Euroopan unionin uutta oikeudellista perustaa: Attacin kymmenen periaatetta demokraattiselle sopimukselle. Attac listaa kymmenen periaatetta, joiden varaan EU:n uusi perussopimus pitäisi rakentaa. Ensimmäinen periaate on niin ilmeinen, että ihmettelen, miksi se on sivuutettu. Nimittäin prosessin demokraattisuus:

1. Demokraattisen prosessin aloittaminen

Jokainen uusi sopimus tulee valmistella ja hyväksyä demokraattisesti. Euroopan Attacit vastustavat jokaista yritystä elvyttää uudelleen vanha perustuslaillinen sopimus ja ehdottavat seuraavaa:

* Uuden sopimusehdotuksen valmistelu annettakoon tehtäväksi uudelle ja demokraattiselle lakia säätävälle kokoukselle, joka on kaikkien jäsenvaltioiden kansalaisten valitsema ja joka tekee yhteistyötä kansallisten parlamenttien kanssa.

* Tämän kokouksen on perustuttava sukupuolten väliselle tasa-arvolle (toisin kuin perustuslaillisen sopimuksen muotoillut konventti, jossa naisia oli 16 prosenttia), edustettava kaikkia yhteiskunnan osa-alueita ja sukupolvien välistä keskustelua.

* Jokainen uusi sopimus täytyy hyväksyttää kansanäänestyksellä jokaisessa jäsenvaltiossa. Kansanäänestyksen tulos on laskettava valtiokohtaisesti.

* Ratifiointikampanjoiden aikana eurooppalaisten instituutioiden ja jäsenvaltioiden on luotava sääntöjä, joilla varmistetaan vapaa keskustelu, joka ei riipu vallitsevista taloudellisista olosuhteista esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä ja jolle annetaan riittävästi aikaa.

Miten kukaan voi oikeastaan edes vastustaa ajatusta eurooppalaisten kansalliskokouksesta?

(Kuvituksena ja innoittajana Euroopan unionin lippu, jonka kaksitoista tähteä eivät kuulemma kuvaa jäsenvaltioiden määrää vaan “täydellisyyttä ja yhtenäisyyttä”. Oikeushenkilöt ovat kuin androidit: ei mitään tahattoman ironian tajua.)

Kai Kimppa näkyy väittelevän lauantaina Turussa otsikolla “Problems with the Justification of Intellectual Property Rights in Relation to Software and Other Digitally Distributable Media”. Väitös kuuluu tietojärjestelmätieteen alaan ja Kimppa on aiemmin suorittanut VTM-tutkinnon. Kimpan lähtökohdat näyttävät olevan varsin stallmanilaiset.

Immateriaalioikeudet kriisissä digiajalla

Perinteisten immateriaalioikeuksien perusteena ovat omistusoikeus ja velvollisuudet immateriaalisen eli aineettoman tuotteen tekijää kohtaan. VTM Kai Kimpan väitöstyössä osoitetaan, että erityisesti tekijänoikeuden ja patentin oikeutuksen perusteleminen perinteisellä tavalla on hyvin ongelmallista. Väitöstyön näkökulma tietotekniikkaan on pääosin filosofis-juridinen.

Immateriaalioikeuksien kuten tekijänoikeuksien ja patentin oikeuttaminen ei digitaalisella ajalla ole helppoa. Informaation digitalisoituminen muuttaa sen levittämisen luonnetta merkittävästi. Kun informaatio aiemmin tallennettiin analogisessa muodossa - tekstinä paperille tai vaikkapa kohoumina levyille - nyt se tallennetaan yhä enenevästi bitteinä, mediariippumattomasti. Informaation kopiointi on helppoa ja tapahtuu lähes ilman kustannuksia.

Kimpan väitöskirja osoittaa, että omistusoikeus tai velvollisuus immateriaalisen tuotteen tekijää kohtaan ovat riittämättömiä syitä immateriaalioikeuksien perusteeksi. Omistusoikeus perustuu resurssien rajallisuuteen, minkä digitalisaatio on käytännössä poistanut. Immateriaalioikeudet myös rajoittavat materiaalista omistusoikeutta, joka on klassisesti nähty perusoikeudeksi. Velvollisuus immateriaalisen tuotteen tekijää kohtaan taas on yksipuolinen argumentti, sillä sen esittäjät eivät tyypillisesti ota huomioon immateriaalisen tuotteen käyttäjiä kohtaan olevia velvoitteita.

Kimppa osoittaa myös yhteisön hyvän immateriaalioikeuksien perusteena kyseenalaiseksi. Työssä käydään yksityiskohtaisesti läpi tyypillisimmin esitetyt perusteet yhteisön hyvän vuoksi myönnettävien immateriaalioikeuksien puolesta ja todetaan niiden olevan heikolla pohjalla, sillä niiden tarpeellisuuden todistustaakka jää niitä kannattavalle osapuolelle.

Työssä pohditaan myös historiallista näkökulmaa. Kimppa toteaa lähes kaikkien yhteiskuntien rikkoneen toistensa immateriaalioikeuksia oman teollistumisensa aikana. Jostain syystä tämä oikeus ei yllä parhaillaan teollistuviin maihin asti. Nyt teollistuvat maat kuitenkin tyypillisesti rikkovat kansainvälisiä immateriaalioikeuksia joko jäämällä sopimusten ulkopuolelle tai olemalla räikeästi välittämättä niistä.

Liian pitkä ja vahva suoja

Immateriaalioikeuksien nykyiset suoja-ajat eivät Kimpan mukaan voi olla mielekkäitä, mikäli niiden tavoitteena on edistää tiedon leviämistä ja edelleenkehittämistä yhteiskunnassa. Tekijänoikeudet säilyvät yleensä 70 vuotta tekijän kuolemasta ja patentin suoja-aika on 20 vuotta. Ohjelmistojen tyypillinen käyttöikä on alle kymmenen vuotta ja muunkin median tuotosta valtaosa tehdään ensimmäisien muutaman vuoden aikana.

Myöskään inhimillisesti katsoen ei erityisesti tekijänoikeutta voida perustella. Tekijänoikeus sulkee pois vapaan käytön ja varsinkin edelleen kehittämisen käytännössä kaikkeen yksilön eliniän aikana tuotettuun immateriaaliseen. Ohjelmistojen kohdalla jo 20 vuottakin on liian pitkä aika tuotteen edelleenkehittämistä varten sen vapauduttua edes patenttisuojan alta puhumattakaan tekijänoikeudella suojatuista ohjelmistoista. Näistä syistä johtuen valtava määrä luovaa työtä jää tekemättä ja pyörää keksitään yhä uudestaan ja uudestaan.

Vaihtoehtoja nykyisille immateriaalioikeuksille

Vaihtoehtona nykykäytännölle Kai Kimpan työssä tarjotaan vapaan ja avoimen lähdekoodin kehityksestä tuttua GNU GPL tai Creative Commonsin lanseeraamaa Attribution-ShareAlike lisenssiä lähtökohdaksi, jolla kaikki immateriaalinen tulisi julkistaa. Erityinen suoja tulisi immateriaalisille töille antaa vain poikkeustapauksissa - silloin kun voidaan selvästi perustella suojan tarpeellisuus. Tällöinkin suojan tulisi olla nykyistä ajallisesti merkittävästi lyhyempi ja vahvuudeltaan selvästi heikompi.

En pääse seuraamaan, sillä olen menossa erään keskisuuren puolueen puoluekokoukseen.

Olen vieraana Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa huomenna perjantaina. Puhumme tiedon muutoksesta ja Wikipediasta.

 

Wikipedia ja tiedon demokratisoituminen

perjantaina 18.5. kello 9.06 - 9.54

Miten Wikipedia muuttaa käsitystämme tiedosta? Onko tieto nyt demokratisoitunut?

Wikipediasta on tullut maailman käytetyin tietosanakirja, mutta myös maailman nopeimpia uutisvälineitä.

Yhdysvalloissa jonkin aikaa sitten sattuneen ikävän ampumistragedian jälkeen Wikipedia päivittyi uutisista todella nopeasti. Ihmiset seurasivat eri medioita ympäri maailmaa ja päivittivät sitä reaaliaikaisesti. Ilmaiseksi!

Wikipediaa tekemään pääsee kuka tahansa, softa on yhteistä ja vapaasti siirrettävissä muihin Wiki-ympäristöihin.

Hetkinen, tämähän kuulostaa Marxilta! Vai onko tämä sittenkin liberalismia vai 1700-luvun valistusfilosofien ensyklopedismia?

Tuomas Enbusken vieraina keskustelemassa ovat tutkimusryhmän johtaja TaiK:in Medialaboratoriossa, Wikimedia-säätiön hallituksen neuvonantaja Teemu Leinonen ja tutkija Niklas Vainio.

Mukana myös Wikipediaa aktiivisesti muokkaava opiskelija Teemu Rajala.

Lähetyksen voi myös kuunnella podcastina. Kirjoitin aiheesta kolumnin viime kesänä.

Kaikki kohisevat valtionsyyttäjä Mika Illmanin ehdotuksesta tehdä keskustelupalstojen moderointi pakolliseksi. Illmanhan sanoi:

- Olisi paikallaan harkita, pitäisikö laissa velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä pitämään riittävä määrä keskustelun valvojia. Nämä valvoisivat keskustelua ja blokkaisivat pois lainvastaiset viestit. Valvojan puuttuminen tai olennainen tehtävien laiminlyönti voitaisiin määrätä rangaistavaksi, vaikka sakkoihin, Illman pohtii.

Tämähän ei olisi sensuuria, tämä olisi vapaaehtoista moderointia. Samoin kuin valtion tekemät nettisivustojen estolistat eivät ole pakollisia vaan operaattorit käyttävät niitä ihan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. (Ihanko tosiaan?)

Tämähän on ihan ymmärrettävä näkökulma syyttäjälle. Lisätään ennakollista rikosten torjuntaa niin kukaan ei tule loukatuksi. Langetetaan “päätoimittajille” vastuu niin pitävät huolen, ettei palstalla puhuta pahasti. Ja eihän ihmisistä saa puhua pahasti. Mutta kun koko ajan puhutaan, nimittäin työpaikoilla, kaduilla, baareissa, kouluissa, koirapuistossa ja nykyisin siis myös Internetissä. Illman ym. näkevät netin tiedotusvälineenä: että keskustelupalstat ovat jonkinlaisia kansan hesareita, joilla pitäisi olla päätoimittajat ja toimituskunta vastaamassa sanomisista. Mutta ne eivät ole tiedotusvälineitä, vaan keskustelun välineitä. Ihmisten välisen keskustelun mediumi on vain vaihtunut ja keskustelun piiri laajentunut. Illman haluaisi suojella ihmisiä kunnianloukkauksilta, ehkä rasistiselta puheelta ja jumalanpilkaltakin. Kunnianloukkauksen kriminalisoinnissa on ideana, että juuri tietyn väitteen julkisuus tekee siitä pahan: ajatella saat, mutta et lausua ääneen, sillä kohde voisi pahoittaa mielensä. Nyt kun netti on laajentanut ihmisten välisen viestinnän mahdollisuuksia ja sivuvaikutuksena tehnyt viestinnästä julkista, pitäisikö asiaa ajatella uudestaan?

On ainakin kaksi mahdollista tulevaisuutta: 1) Latistetaan netti julkisena tilana tekemällä keskustelupalstojen ylläpito mahdottomaksi muille kuin kaupallisille toimijoille ja samalla turvataan asiallinen käyttäytyminen. 2) Tunnustetaan se tosiasia, että ei netti ole tiedotusväline vaan ihmisten julkinen tila. Siirtymävaiheessa jokunen kuronen ja vanhanen pahoittaa mielensä kunnes vihdoin ihmiset tajuavat, että nettielämääkin koskevat tietyt moraalin perussäännöt. Tähän opitaan parissa vuosikymmenessä. (Nettipessimisti Hubert Dreyfus kiistänee.).

(Monia hyviä puheenvuoroja aiheesta: Kari Haakana, Kemppinen, Janne Jalkanen, Björklund jne.)

Ei ehkä voi sanoa, että kansalaisvaikuttaminen on siirtynyt verkkoon, mutta voinee väittää, että vaikuttamisen piiri on laajentunut kattamaan netin asukit. Epäpoliittisiksi luullut nörtit ottavat aktiivisesti kantaa tekijänoikeuteen, digitaalisen viihteen kuluttajien oikeuksiin ja yksityisyyden suojan kapenemiseen. Uusin konflikti tällä saralla pyörii uusien DVD:n salausmenetelmien ympärillä.

Toimittaja Hannu Purola haastatteli minua tähän aihetta käsittelevään juttuun, joka ilmestyi Ilkassa tänään.

Netin aktivistit nousivat näyttävään kapinaan kontrollipyrkimyksiä vastaan

Hannu Purola / Ilkka

Internetin kansalaisaktivistien ja mediateollisuuden välinen nokittelu on johtanut kiistaan, joka näkyy myös tavalliselle netin käyttäjälle. Riita kopiosuojausavaimen julkaisusta on kärjistynyt virtuaalisodaksi.

Internetin käyttäjän on ollut viime viikkoina lähes mahdotonta välttyä törmäämästä outoon numerosarjaan. Kuvapalvelut täyttyvät numerosarjan sisältävistä kuvista, koodi tulee vastaan blogeissa ja sille on omistettu Internet-sivuja. Numerosarjaa painetaan t-paitoihin.

Koodi on hd-dvd- ja blue-ray-levyjen kopiosujauksen murtava avain. Kopiosuojaus onnistuttiin murtamaan heti sen jälkeen, kun siitä julkaistiin huhtikuussa uusi versio. Kun avain oli löydetty, se levisi hetkessä. Tästä suuttuneena mediateollisuus jyrähti tavallista ankarammin, ja avaimen levittäjiä uhataan lakituvalla. Suivaantunut aktivistien piiri on tehnyt asiasta sananvapauskysymyksen.

“Aito huoli”

Tutkija Niklas Vainio Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta sanoo, että avaimen levittämisen taustalla on aito huoli oikeuksista.

– Kyse on kansalaistottelemattomuudesta. Avaimella osoitetaan, kuinka absurdi on väite, ettei tuollaista numerosarjaa saisi levittää. Lisäksi teolla kritisoidaan teollisuuden laajenevia kontrollipyrkimyksiä.

Aiemman tutkimustiedon perusteella Vainio veikkaa, että aktiivit ovat korkeasti koulutettuja 20-35-vuotiaita miehiä länsimaista.

– Uskon, että kyse on nimenomaan kuluttajanoikeuksien, sananvapauden ja yksityisyyden suojan puolustamisesta. Nettiaktivistien keskuudessa näistä oikeuksista ollaan varsin kiinnostuneita.

Vainion mukaan mukana on myös halua provosoida ja kapinaakin, mutta epäkohtien esille nostaminen on kuitenkin tärkeämpää.

Kontrollipyrkimyksiä

Mediateollisuus yrittää suojauskeinoilla vähentää laitonta kopiointia, mutta suojaukset ovat aiheuttaneet ongelmia kuluttajien laillisille oikeuksille käyttää tuotetta. Kuluttaja-aktivistit ovat perinteisesti vihanneet kopiosuojauksia ja asiasta on käyty valtava vääntö musiikkiteollisuuden kanssa. Cd-levyjen kopiosuojaus onkin vähentynyt dramaattisesti.

Vainion mukaan mediateollisuudella on tahtoa laajempaankin kontrolliin, kuin kopioinnin estämiseen.

– Mediateollisuus on kehitellyt erilaisia verkon yli toimivia järjestelmiä, joilla valmistajat voivat seurata ja kontrolloida esimerkiksi musiikkikappaleiden käyttöä.

Vainion mukaan kamppailussa on kyse yleisesti kuluttajan oikeuksista ja yksityisyyden suojasta, ja nyt erityisesti sananvapaudesta.

Kenen netti?

Sananvapaudella perustellaan myös näyttävää strategisen sodankäynnin piirteitä saanutta virtuaalitaistelua. Avaimen levittäjät ottivat yhdeksi kanavakseen Digg.com-uutissivuston, joka on idealtaan käyttäjävetoinen.

Kun Digg.com alkoi poistaa avainta sivuiltaan, käyttäjät ottivat käytännössä palvelun panttivangikseen ja täyttivät etusivun koodilla. Käyttäjien mukaan Digg.com oli turhaan taipunut mediateollisuuden mahtikäskyille.

Lopulta Digg.comin perustajan ja nörttisankari Kevin Rosen oli taivuttava yhteisön paineen alla.

Samalla kun Internetin suurkuluttajat valtasivat yhtä kulttuurilleen merkittävimmistä kohteista, he joutuivat taisteluun myös sisällönsuojauksista vastaavan AACS:n kanssa. AACS hermostui koodin murtamisesta ja sen jakamisesta niin paljon, että on uhannut jäljittää kaikki koodin julkaisseet palvelut ja viedä lakitupaan. AACS:llä on jo ainakin puoli miljoonaa julkaisukanavaa haastettavanaan.

Suomessakin on juuri käräjöity vastaavasta tapauksesta.

– Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin kansalaistottelemattomuustempausta, jonka pyrkimyksenä oli herättää keskustelua dvd-levyjen css-suojauksesta, Vainio sanoo. Päätös asiassa tulee myöhemmin toukokuussa.